30. Eksynyt rallikuski
Tietäjä vaipui uneen ja unessa hän ajoi ralliautolla hirmuista vauhtia hiekkatiellä synkässä korvessa ja kartturina oli kiistäjä. Unen alussa kiistäjä hoiti hommansa hämmästyttävän hyvin ja tietäjä epäili johtavansa rallia. Sitten kiistäjä alkoi tehdä virheitä, he eksyivät ja lopulta ajoivat kokonaan ulos kartalta. Tietäjä keskusteli tilanteesta radiopuhelimitse kypärämikrofonillaan tallin kanssa, mutta hekään eivät saaneet selville, minne kiistäjä oli tietäjän harhaanjohtanut.
Autosta loppui bensa, tietäjä ja kiistäjä jatkoivat matkaa kävellen. Ajohaalarissa oli tukala lampsia hiekkatiellä ja aina tuon tuosta tietäjä jutteli kypärälleen, jota raahasi mukana hamletin tapaan, kunnes siitäkin loppui patterit. Tietäjä heitti kypärän kuusen juureen ja päätti oikaista metsän poikki. Kiistäjä tuli vähän matkan päässä perässä ja itki. Tietäjä ei antanut armoa vaan aurasi pultilla latua sankassa kuusikossa. Vastaan tuli pelto, jonka keskellä maamies ajoi töissään traktoria. Pelto pölysi. Traktorin nähdessään kiistäjä repi ajohaalarin yltään ja juoksi alasti pellolle. Tietäjä jähmettyi paikoilleen ja näki, kuinka kiistäjä vilisti keskelle peltoa, juoksi traktorin kiinni, kiipesi sen traktorin kyytiin ja katsoi rakastuneena nelikymppistä maanviljelijää. Heidän katseessaan oli rakkauden totaalisuus ja kiistäjä käpertyi maanviljelijän syliin. Hänen pakaransa olivat kananlihalla kylmästä penkistä ja tärisivät viehkeästi traktorin tyhjäkäynnin tahtiin. Kone puksutti valtaisaa tahdonvoimaa ja kynti saviseen peltoon vanan, kun kiistäjä vietiin miehelään. Tietäjä oli jäänyt yksi pellon laitaan ajohaalarissaan.
Hän tajusi olevansa unessa ja jatkoi siis matkaa. Metsässä haalari alkoi repeillä pahanpäiväisesti ja hän tunsi voimiensa ehtyvän. Sitten puitten välissä vilahti hahmo ja puussa näkyi roikkumassa auton takavalo. Kauempana näkyi liikennemerkki muurahaiskeossa ja kallioon oli vedetty keltaista viivaa. Hongikossa pyristeli tutunoloisia hahmoja, kuin joulun ja rasvamontun luota. Kiiltävän ja osin ruostuneen autonromun tiheyden lisääntyessä palasivat vastaavasti myös tietäjän voimat. Rallimetsä oli täynnä nopeuden symboliikkaa, jopa sammaleen alta löytyi purkkaa. Viimein tietäjä kiipesi ruoto voimasta säkenöiden kallion laelle ja katsoi otsa loistaen alas laaksoon, jossa hänen tulemistaan tiedettiinkin jo odottaa.
Aarniometsän laaksossa oli värikkäistä autonromuista rakennettu villin lännen kylä, joulukatu takavilkuista, jonka varrella oli mekaanikkoja, show-tyttöjä, viski –lanseerajaisia ja jolla parveilivat toimittajat ja fanit. Joukko ajohaalarin kappaleisiin, turkiksiin ja auton mittareihin sonnustautuneita heimolaisia seisoi kylän edessä kurkiaura -muodostelmassa ja hymisi yhteen ääneen tietäjän tulon kunniaa. Kollektiivinen hyrinä resonoi lukuisissa rinnoissa ja koko laakso heräsi muhkeaan murinaan, joka yhä voimistui sen kallioreunoilta kaikuen ja näin tuo kalevalainen moottori heräsi henkiin: tietäjä oli tullut eksyneiden rallikuskien laaksoon.
